Blogi erään naisen elämästä

Viimeisimmät

Tämän blogin loppu vai uudelleenaloitus

Vuoden alku 2015. Hyvää uutta vuotta!

Huomasin, etten ole kirjoittanut kahteen ja puoleen vuoteen tätä blogia. Olin unohtanut sen täysin. Nyt mietin, mitä tälle teen – lopetanko, jatkanko, aloitanko uuden vai mitä teen.

Voi olla, että siirryn kuvablogin ylläpitoon kuvat.fi -palveluun, ja hautaan tämän menneisyyteen…

Mainokset

Onnellisempi kuin koskaan?

Minulle on aina ollut vaikeaa uskoa onnellisuuteen ja varsinkaan pitkään kestävään sellaiseen. Mutta nyt kai voisin sanoa olevani onnellinen. Kuten edellisessä postissani mainitsin, löysin itselleni poikaystävän. Vaikka koko viime kevät meni aikamoisessa sumussa erään lääkityksen ollessa täysin vinksallaan, pysyin järjissäni poikaystäväni avulla. Saatuani lääkityksen kuntoon olen voinut paremmin, ja saanut itselleni paljon lisää energiaa. Kesä toi mukanaan paljon hyvää, ja vihdoinkin uskon, että myös minä voin rakastua. Ehkä tämä tosiasia on myös pehmentänyt päätäni, mutta ehkä se ei ole niin paha asia?

Olen jälleen innostunut myös valokuvauksesta tosissani. Olen hankkinut yhden uuden linssin, ja toinen on ostoslistalla. Olen myös ilmoittautunut kahdelle valokuvauskurssille, joilta toivon apua henkilökuvaukseen sekä salamoiden käyttöön niin studiossa kuin miljöössä. Valokuvaukseen liittyy myös valokuvakirjaston läpikäynti. Muutettuamme poikaystäväni kanssa yhteen kesäkuussa, otimme käyttöön yhteisen koneen valokuvillemme. Tästä syystä olen kesän alusta käynyt läpi tuhansia kuvia tarkoituksenani poistaa turhia otoksia kuvakokoelmistani, sekä järkeistää kuvakirjasto yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Läpikäytävien kuvien määrä on valtava, mutta kyllä siitäkin urakasta selviää tasaisella uurastuksella. En ole kesällä ottanut kovinkaan montaa ruutua, mutta ehkä sitäkin tarkemmin ajatellen, mitä milloinkin räpsin. Alla muutama kuva kesän parhaimmistoa.

Mökkirannasta Juhannuksena

Superkuu Jyväskylässä 4-tiellä.

Muurahainen!

— Artikkelia muokattu 9.12.2013 kuvalinkkien kadottua. —

Muutosten vuosi 2013

Viime aikoina on elämässäni tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan. Tunne siitä, että tänä vuonna tapahtuu, vain voimistuu. Paljon on jo ehtinyt tapahtua, ja paljon tulee varmasti vielä tapahtumaan.

Viimeksi kirjoitin muutoksesta työelämässä. Tänään ajattelin kirjoittaa muutoksista omassa elämässäni. Niitä on nimittäin alkanut tapahtumaan vuodenvaihteen jälkeen. Itselleni on tapahtunut jo nyt (vuodesta noin neljännes takana) todella paljon mahtavia asioita, joista olen todella kiitollinen ja iloinen. Alla juttua parista suuremmasta muutoksesta.

Kävin äskettäin silmäleikkauksessa, ja pääsin kerralla eroon silmälaseista. Muutos tapahtui niin vasta, että joskus iltaisin yritän edelleen ottaa laseja pois päästä, sekä ”korjailen” laseja paremmin nenälle. Yllätyn aina positiivisesti, kun huomaan, että eihän mulla enää ole laseja! 🙂 Leikkaus meni todella hyvin, ja olin yllättynyt toimenpiteen kivuttomuudesta ja helppoudesta. Operaatio itsessään tehtiin Tallinnan Silmalaserissa, ja en voi muuta kuin suositella paikkaa kaikille: Hoitajien, lääkäreiden, jopa vastaanottohenkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus olivat omaa luokkaansa. Kaiken lisäksi pystyin asioimaan koko reissun ajan täysin suomea puhuen.

Matka Tallinnaan oli kolmipäiväinen, maanantaista keskiviikkoon. Maanantaina oli ensin silmien tarkistus (kaikenkaikkiaan mitä kummallisempia kokeita näöstä ja silmien toimivuudesta), tiistaina leikkaus ja keskiviikkona lopputarkastus. En voi valittaa mistään kohdasta matkaa. Vaikka silmät olivat leikkauspäivän hyvin kipeät ja arat, jo seuraavana päivänä aloin huomaamaan paranemisen merkkejä. Nyt, noin pari viikkoa leikkauksesta, silmät tuntuvat jo todella hyviltä, eivätkä edes kuiva kovin pahasti. Ensimmäinen viikko oli oikeastaan pahin kuivumisen kannalta.

No mutta. Silmien Lasik-leikkaus ei kuitenkaan ollut ainoa, mitä minulle on tapahtunut. Yllätin nimittäin sekä itseni että ystäväni löytäessäni (viimein) itselleni miesystävän. Olen viettänyt nyt vajaan pari kuukautta hyvin tiiviisti yhdessä tämän kanssa, ja elämä hymyilee. Mutta mistä kaikki alkoi? Eihän tällaista kuitenkaan joka päivä tapahdu? Ehkä uskaltaisin väittää, että kaikki alkoi eräistä erittäin huonosti menneistä nettitreffeistä joskus tammi-helmikuun vaihteessa. Treffien jälkeen kirosin kaikki nettideittailusivustot sekä jokaisen miehen maan päältä sen alimpaan rakoon. Totesin, ettei minulle sopivaa miestä ole olemassa. ”Kiitti mulle riitti!” Poistin tilin suomi24:stä, ja päätin, etten enää lähde yksillekään netti- tai sokkotreffeille.

Päätin alkaa suunnittelemaan maailmanympärimatkaa, jolle voisin sitten vaikka jäädä ja kadota. Täytin helmikuussa 28 vuotta, ja tästäkin syystä aloin pohtimaan, ettei minun enää kannattaisi tuhlata aikaa miehen etsimiseen. Ajattelin, että minun kannattaisi nyt todella panostaa muihin unelmiini. Synttäriviikolla eräs (mies) ystäväni otti minuun yhteyttä, ja kysyi josko lähtisin tämän kanssa valokuvaamaan synttäreitäni seuranneena viikonloppuna. Minulla ei ollut tuolloin mitään suunniteltuna, ja päätin suostua.

Koska olimme olleet ystäviä vuosikaudet (olemme tunteneet vuodesta 2005, joskin viime vuosina tapaamisvälit ovat venyneet), en ajatellut mitään erityistä tästäkään tapaamisesta. Tapaamisen aiheeksi otimme ”syömään – valokuvaamaan ja Helsinki Design näyttelyyn”. Jo ruokaillessa juttelimme niitä näitä, minä tietysti tapani mukaan lauoin myös kaikki kuulumiseni – niin hyvät kuin huonot – mitään kaunistelematta. Juttu sujui rennoissa merkeissä. Mies sai kuulla rehellisen mielipiteeni miehistä, maailmasta ja kaikesta, mutta ilmeisestikään ei ottanut siitä nokkiinsa. Näyttelyn jälkeen mies ehdotti, että menisimme hänen kämpilleen katsomaan vielä jonkin elokuvan. Tartuin tarjoukseen, ja loppu onkin historiaa. Pari viikkoa siitä, kun olimme käyneet ensimmäisen kerran ulkona, sain vahvistuksen sille, että tästä saattaisi tulla pidempiaikainen tarina kuin olisin alkuun osannut arvata.

Nyt todella uskon siihen, että etsimänsä löytää vasta, kun lakkaa etsimästä. Onni voi myös olla lähempänä kuin osasi odottaa.

Työtä, työtä ja vielä kerran työtä…

…sillä vaikuttaa, että tytöllä ei ainakaan työt hetkeen lopu. Parin viime kuun aikana olen saanut useamman työpaikkatarjouksen, ja oma työpaikka tarjoaa entistä mielenkiintoisempia ja haastavampia tehtäviä. Puhutaan projektista USA:ssa, uudenlaisista ohjelmistoista joiden parissa pääsisi työskentelemään.

Tämä vuosi muuttaa maailmaa. Tämä on asia, joka on mietityttänyt minua jo pidemmän aikaa. Huomaan muutoksen sekä työpaikalla että ympäristössä. Uskon, että työ tulee muuttumaan tavalla, jota moni ei vielä edes ymmärrä. Työstä tulee entistä enemmän etäpainotteista ja liikkuvaa. Työn tekeminen omalta mökkilaiturilta on pian enemmän sääntö kuin poikkeus. Työ lähentyy vapaa-aikaa, vapaa-aika työtä. Jo nyt sähköposteja pitäisi lukea myös työajan ulkopuolella. On entistä vaikeampaa löytää paikkaa, jossa ei olisi keskellä moderneja härpäkkeitä. Työmaailman muuttuminen tulee siitä, että mahdollistetaan etätyöt entistä paremmin erilaisilla pilvisovelluksilla, joissa työntekopaikalla ei niinkään ole väliä.

Itse taistelen tätä kehitystä vastaan, enkä edelleenkään ole hankkinut puhelimeeni yritykseni sähköpostiohjelmistoa. Haluan pitää vapaa-ajan vapaa-aikana, enkä aio tulevaisuudessakaan luopua vapaa-ajastani työn kustannuksella. Haluan enemmän ja enemmän panostaa harrastuksiin, jotka ovat kaukana kovasta työmaailmasta. Ratsastus auttaa talvisin, pitkät vaellukset kesäisin. Mutta silti teen näitä samoja järjestelmiä asiakasyrityksille. Autan kehitystä suuntaan, jota en itse halua. Toisaalta, siitä maksetaan hyvin. Ja se antaa myös minulle mahdollisuuden työskennellä kotoa. Ja unohtaa lounaat arkisin.

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet minulle kiireistä aikaa, enkä ole juuri ehtinyt pysähtyä pohtimaan. Työ on imaissut mukaansa. Mietin usein, missä kulkee raja järkevässä työrytmissä, missä taas menee raja työpaikalle uskollisuudessa. Jos lähetän CV:n jonnekin, olenko jo petturi työtovereita kohtaan? Missä menee raja uskollisuuden kanssa? Tonnissa, ehkä puolessatoista? Paljonko enemmän palkkaa voisi saada pelkästään siirtymällä muualle? Mitä uusi työpaikka tarkottaisi käytännössä? Jälleen paljon stressiä, kouluttautumista, erilaisia projekteja. Niitä vähintäänkin. Mutta olisinko yhtään sen onnellisempi uudessa työpaikassa kuin entisessäkään?

Lisäksi mietinnässä on ollut se, kuinka kauan kannattaa pysyä yhdessä työpaikassa. Minulla on paljon lyhyitä työsuhteita takanani, ja tämä tuntuu ensimmäiseltä, jossa voisin jatkaa pidemmänkin aikaa. Tämäkään työsuhde ei ole ollut pitkä – vasta puolitoista vuotta. Yksi ainoa asia harmittaa, ja se liittyy palkkaan. En saa korvauksia ylityötunneista, joten palkka on siihen nähden suoraansanoen surkea. Ja silti tienaan paremmin kuin suurin osa ystävistäni. Välillä muistan kuitenkin selkeästi, että työn ja vapaa-ajan suhteen tulisi olla tasapainossa. Siinä vaiheessa, kun työhön menee 2/3 päivästä, olisi palkan vastattava sitä. Sama, jos työtunnit siirtyvät iltaan, olisi illalla tehdyistä tunneista saatava korvaus.  Raha on aina korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Tällä hetkellä en tunne olevani lähelläkään tasolla, jossa nämä vastaisivat toisiaan. Tästä syystä olen myös harkinnut vakavasti muihin tehtäviin siirtymistä. Jopa matalapalkkaisempi työ kelpaisi, jos voisin pitää vapaa-aikani vapaa-aikana.

En enää ihmettele down-shiftaajia. Ymmärrän, että nykypäivän työrytmi pakottaa etsimään keinoja siihen, että jäisi aikaa perheelle, kavereille, harrastuksille. Enää ei tehdä ”ysistä viiteen” työvuoroja, vaan saatetaan työskennellä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vähemmästäkin voi stressaantua. Ja sitten tuleekin eteen PK-seudun vuokra- ja elämisen taso. Töissä vaaditaan pukeutumaan viimeisen päälle, vuokra lähentelee tonnia kuussa. Harrastukset lohkaisevat ison kakun lompakosta. No joo, elämä on täynnä valintoja. Aina voi asua vähän kauempana keskustasta ja kaupungin menoista. Kehyskunnissa on jo huomattavasti edullisempi elää. Mutta sitten ei pääse alle puolessa tunnissa kaupunkiin leffaan tai kaverin kanssa kahville. Vaikeita valintoja.

Mutta, nyt jatkan tästä itsekin nukkumaan. Oli varsinkin hieno ilta, hyppäsin estevalmennuksessa noin 100-110cm rataa. 🙂

Neljän seinän sisällä…

Olen ollut tiistai-illasta saakka sairaana (kunnon vatsatauti se olikin), ja nyt alkaa vihdoin olo olla voiton puolella (perjantai-ilta, myöhä sellainen). Ensimmäinen yö meni tutustuessa paremmin vessanpönttöön, toinen kuumeillessa ja tämä päivä menikin sitten oikeastaan palaillessa taudista. Ei mikään maailman mukavin tauti.

Olen sairasloman aikana ehtinyt nostamaan useammanlaisia ajatuksia esiin – tosin sairauden lamaannuttamana järkevä asian pohdiskelu on saattanut jäädä pikkuisen vähemmälle. Päähän tässä alkaa pehmenemään. Mutta ajatuksia kuitenkin, edistystä kai sekin täydellisen aivokuolleisuuden tilalle.

  1. Olen pohtinut positiivista ajattelua, ja onko sillä todellista voimaa? Voiko positiivisella ajattelulla saada jotain oikeasti aikaiseksi? Voiko positiivisella ajattelulla vaikkapa saada houkuteltua itselleen ne seitsemän oikein lotossa? Tai jotain vaikka vähän pienempää? No, eiköhän sekin saada selville… Mä ainakin yritän kovasti saada ne tän illan 27 miltsiä tai huomisen 12. Kumpi vain käy. Molemmat on ihan hirveesti rahaa. Tai voisko sillä tuoda sen unelmiensa prinssin soittelemaan ovikelloa? 😉
  2. Olen lukenut Jouni Hynysen Karjalaista Rulettia – Kotiteollisuutta kirjan muodossa – ja pohtinut miksi mulla ei ole yhtään 2009 jälkeen ilmestynyttä KT:n levyä koneella? Pitänee korjata tilanne. Heti.
  3. Milloin olisi paras hetki pitää loma?
  4. Että hypin kohta seinille. Tarvitsen selvästi oikeanlaista musiikkia tähän tilaan – olisiko Tuula Amberlan Lulu mitään? 😉 Vai peräti Pienet sanat? 😀 Kuten sanottu, päässä pehmenee…
  5. Taidan sittenkin vaihtaa Velcraan.
  6. Toiko vuodenvaihde yhtään mitään uutta elämään? Sen ainakin huomasin, että mun ajattelun taso on laskenut. Mä en ole ajatellut laadukkaasti, enkä pysty keskittymään yhteen asiaan kovin pitkää aikaa yhtäjaksoisesti. Vissiin kertoo jotain stressitasoista. Tätäkään merkintää en ole kyennyt kirjoittamaan keskittyen vain tähän, vaan pompin toisilla välilehdillä seuraten mitä muualla tapahtuu. Ei hyvä merkki. Taidan tarvita lomaa. Pitkää sellaista.
  7. Muutenkin olisi hyvä palata viime vuoteen ja summailla vähän sitä, miten se meni. Mulla on pieni epäilys, että aika suuresti hapuillessa ja vähän tuuliajolla. Nyt suunta on jälleen otettu kuriin, mutta jotain on vielä tehtävä, jotta homma ei jälleen lähde lapasesta. Enkä tarkoita oikeastaan muuta kuin sitä, että on asetettava tavoitteita. Pohdin tavoitteiden asettelua varmasti entistä enemmän tämän vuoden aikana, koska ilman tavoitteita ei ole suuntaa, ja ilman suuntaa ei voi tietää onko päässyt maaliin lainkaan. Yhtään missään.

Paljon ajateltavaa. Myös tulevalle vuodelle jonkinlaisia aiheita siis ollut mielessä. Edelleen piirtelen monen asian kanssa suuntaviivoja, mutta nyt alkaa hahmottua mielen pohjalle jo jotain sellaista, mitä voisi sanoa… tavoitteiksi. Toivottavasti hiljaa hyvä tulee, ja että tästä vuodesta moni asia saa uudenlaista suuntaa. Parempaa sellaista ainakin.

Maailmanloppu ei tullutkaan

Maailmanloppu ei toteutunutkaan inkojen ennustuksen mukaisesti, joten vuosi pääsi jälleen vaihtumaan. Vuosi 2013 on luultavasti täysin erilainen mitä tämä vuosi on ollut. Uskon, että vuosi tuo tullessaan paljon uutta, mutta myös paljon vanhaa säilyy. Olen tehnyt muutamia päätöksiä, mutta paljon päätöksiä tulee syntymään vielä vuoden aikana. Kuitenkaan en aio tehdä näitä päätöksiä ”uudenvuoden lupauksina” kuten moni varmasti ajattelee. Uudenvuoden lupauksia minun on turha tehdä, se on varma. En pitäisi niitä kuitenkaan. Mutta minusta tuntuu, että tämä vuosi on positiivisempi ja valoisampi kuin muutama edeltävä on minulle ollut.

Jotain päätöksiä kuitenkin tein jouluna yksin asioita miettiessäni. Yksi ehkä tärkeimmistä päätöksistä on se, että alkuvuodesta käyn ainoastaan kaksi kertaa viikossa ratsatamassa, enkä satsaa siihen lajiin sitä enempää. Totesin, että koska minulla ei ole mahdollisuutta hankkia omaa hevosta eikä näin ollen kehittyä helppo A-tasoa pidemmälle, minun on täysin turhaa ratsastaa ja valmentautua enemmän kuin sovitut kaksi kertaa viikossa. Näin minulle jää enemmän aikaa myös johonkin muuhun. Toinen liikunta mitä ajattelin harrastaa, on uinti. Uimaan on kuitenkin helppo mennä, asunnolta on vajaan kilometrin matka uimahallille. Sitä voi harrastaa niin yksin kuin kavereiden kanssa, ja näin pääsen viikottain saunaan. En ole vielä päättänyt mikä viikonpäivä uintiin on paras, mutta ehkä paras vaihtoehto on viikonloppuisin, joko lauantaina tai sunnuntaina.

Syy, miksi järjestelen asioita näin, on, että haluan ottaa vähintään yhden päivän viikossa täysin itselleni, jottei minun tarvitse mennä silloin minnekään. Olen viime vuonna laiminlyönyt itseäni, ajanut itseni lähestulkoon piippuun. Nyt tämä meno saa luvan loppua. Huomaan, ettei tällaista jaksa pidemmän päälle, ja aionkin kuunnella enemmän itseäni. Minun on pakko tehdä näin, muuten minusta ei enää ensi vuodenvaihteessa ole mitään jäljellä. En myöskään halua ottaa uusia luottamustehtäviä hoitaakseni. Työn saralla taas teen ”työtä käskettyä”, eli sen mukaan, mitä pääni menoksi on suunniteltu. Mutta voihan olla, etten enää ensi vuodenvaihteessa tee samaa työtä mitä nyt. Mistä sitä ikinä tietää?

Mutta, tänään en ajatellut kirjoittaa pidempää tarinaa. Hyvää yötä, ja viettäkäähän hauska vuosi 2013!

Maailmanlopun enteitä?

21122012. Mikä päivä! Nyt tekis mieli sanoo, et vaikka maailmanloppu ei tullutkaan (tai ei siis ainakaan vielä ole tullut), ja vaikka oon ollut ihan superpositiivinen koko päivän siihen nähden mitä on tapahtunut, niin nyt ei ole ollut mun päivä: Töiden aloitus viivästyi puolitoista tuntia toimimattoman wlan-modeemin takia. Wlan kyllä antoi täysiä signaaleita, mutta koneet ei silti saaneet yhteyttä nettiin. Yksikään niistä neljästä (kolme työkonetta plus oma). No, töihin pääsin kahden koneen voimin laittamalla ne piuhalla siihen oikeasti siis ihan toimivaan modeemiin kiinni. Eli siis nettiyhteydessä ei ollut mitään vikaa. Se toimi ihan fine.

No. Puolilta päivin sitten ajattelin, että nyt olis aika varmaan pistää pesään tulet ja lämmittää talo. Pesää en meinannut saada syttymään millään, mutta onnistuihan se viimein, kun oli ensin värjännyt keltaisen takin mustaksi noesta ja kironnut hetken aikaa. Talonkin sain siis ekaa kertaa ikinä lämmitettyä ihan ite! No joo. Sitten kello tulee jotain vähän yli kaks, ja totesin että jo oli alkanu nettikin toimia ihan issekseen. Miksei se silloin aamulla voinut toimia, kun yritin kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen saada sitä hommaa pelittämään? Olisin voinut työskennellä tunnin pidempään jo heti aamusta! Mutta eihän niin voi mitenkään käydä.

Mutta. Kolmen kieppeillä juttelen isän kanssa puhelimessa ja se toteaa mun ikioman autopaikan Vantaalla toimivaksi. No mä et perhana, ei se mun autossa vaan toimi. Mikä siinä on oikein vialla? Isä käskee ajamaan yhteen tiettyyn huoltamoon jotta ne katsois vähän sitä hommaa. Saan auton huoltamoon hetkeksi sisälle, ukot kattelee ja taivastelee jonkin aikaa, ja toteavat, että moottorin lämmitin ei toimi. Wow, great to know, perkele! Ei ihme et mun autoni yskähtelee liikkeelle lähtiessä. Ne käskee huoltamosta käydä niillä viikon päästä kun ne on taas auki. Nice! No, mutta vika on ainakin selvitetty. Mutta tämäkin tietää lisää rahanmenoa. Taaaas! Ja huomista liikkeelle lähtöä hieman pelkään, tänään auto yskähteli aika pahan kuuloisesti (vaikka pakkasta oli ”vain” -21°C), huomiselle on luvattu vielä enemmän pakkasta (pakkastasteita huomiselle on luvattu -27°C)… Kerran liikkeelle itsensä yskäistyään auto kyllä toimii ihan hyvin, mutta sitä ennen pakkasen vaikutuksen kyllä huomaa (varsinkin kun vaihteet ei oikein halua mennä päälle).

Mutta lopulta päivä oli aika loistava. Kaikesta huolimatta. Kävin piiiitkästä aikaa kylillä eräässä paikassa syömässä, enkä varmaan koskaan ole syönyt yhtä hyvää pitsaa. Toisekseen näin tänään kaksi vanhaa tuttavaani (molemmat 75+), ja nämä kaksi olivat molemmat ihan hyvässä kunnossa. Kummatkin ovat menneet joulua kohti parempaan kuntoon. Toiselta sain kutsun syömään sunnuntaina, ja toiselta sain kutsun saunomaan savusaunaan lauantai-iltana eli huomenna. 🙂 Molemmat ovat minulle erittäin läheisiä ihmisiä, toisen olen tuntenut varmaan kymmenisen vuotta, toisen koko ikäni.

Mun rakas kissaystäväiseni Tiuhti on jälleen nuortunut pennuksi täällä kotona: Se vaatii kovasti leikittämään itseään, eikä millään meinaa uskoa, jos sanon sille, että ”ei onnistu, et mun pitäis välillä tehdä töitäkin”. Selittelyt ei mene läpi: Tiuhtia pitää leikittää. On ihana nähdä, että se muistaa mut niin hyvin joka kerta kun mä tulen kotiin. Eilen se ei ollut uskoa silmiään kun tulin. Ja siitä se sitten alkoi. Talon ympäri juokseminen ja piiskan metsästys. Tänään se oli jopa niin leikkisä, että löysin muutamia ruttaantuneita mattoja ympäri kämppää. Se leikkii kissaa ja hiirtä mun ja piiskan kanssa todella antaumuksella. Vieläkään en tosin ymmärrä sitä, miksi leikittäjän pitää olla juuri minä, kukaan muu kun ei kelpaa. Ja uskokaa tai älkää, yhdentoista vuoden aikana sitä on yritetty aika monesti. 😀

Huomenna (jos sitä tulee, onhan tässä vielä vajaa tunti aikaa tätä vuorokautta) ajattelin lähteä käymään mummolassa. Jos auto siis käynnistyy. Jos ei käynnisty, niin sitten jään kotiin kunnes pakkanen lauhtuu ja auto jälleen käynnistyy. Ensi keskiviikkona näyttäisi olevan ”enää” -12°C pakkasta. Siihen saakka pysytellään visusti miinus kahdessakymmenessä asteessa tai sen alle. Hyvän ajankohdan valitsin tulla tänne talonmieheksi. Yeah!

Mutta eihän siitä loputtomia voi valittaa. Pitkästä aikaa olen kuitenkin vähän enemmän tai vähemmän vapaalla. Tänään tappelin vielä työasioiden parissa, mutta seuraavat viisi päivää aion vain loikoilla: Ottaa rennosti, syödä, lämmittää taloa, ottaa muutaman valokuvan, käydä ulkona kävelemässä ja taas syödä ja ottaa rennosti. Viimeinen puoli vuotta onkin ollut aivan tarpeeksi kiireinen. Mutta nyt on aika ottaa sitä vähän takaisin päin. 🙂

Mutta niille, jotka tänne saakka jaksoivat lukea, ihanaa ja rauhallista Joulun aikaa, ja jollen sitä ennen ehdi jotain kirjoittamaan, myös iloista Uutta Vuotta 2013!